Vinous ja suoruus

Vinous ja suoruus, tai synnynnäinen ja korostunut vinous, on tämänkin viikonlopun kurssiaihe. Hevosen vinouteen liittyvä kurssi on ollut suosituin aihe, joita minua on pyydetty käsittelemään. Siitäkin johtuen olen työstänyt ja miettinyt aihetta melko paljon.

Vinous, ja se, mitä hevosen kehossa tapahtuu, kun se vinoutuu? Mistä vinous saa alkunsa, ja mikä vinoutta aiheuttaa, sekä mitä hevosen kehossa silloin tapahtuu? Näitä aiheita olen käsitellyt myös kirjassani Elinvoimaa ja terveyttä hevosellesi.

Hevosen synnynnäinen vinouskaava

Hevosen kehossa on jo synnynnäisesti oma vinouden kaavansa, joka liittyy esimerkiksi aivoihin, syntymätraumoihin ja kehon tarpeeseen kompensoida vinouksiaan. Hevosen synnynnäinen vinouskaava voi korostua tai muuttua liittyen erinäisiin ongelmiin kehossa, mielessä, tai sisäelimissä.

Ihmisen kautta tuleviin ongelmiin liittyy useita erilaisia esimerkkejä. Liiallinen voimankäyttö, jolloin hevonen jännittyy, pelkää tai ei luota ihmiseen, on yksi tällainen esimerkki.
Ylirasituksen kautta syntyy myös vinoutta, samoin kuin vinoutta voi aiheuttaa hevosen rakenteellinen tai koulutuksellinen vaikeus käyttää kehoaan oikein. Suoruus ja notkeus liittyvät toisiinsa, ja suoruus liittyy terveyteen ja hyvään rakenteeseen, sekä onnistuneeseen koulutukseen.

Vinous tai vinousongelma liittyy aina kineettiseen liikeketjuun, kuten, kipu, väsyminen, heikkous,
jäykkyys tai yliliikkuvuus. Jossain hevosen kehossa, kuten lihaksessa, nivelessä, jänteessä tai sisäelimessä tai hevosen mielessä, liike-energian esteetön kulku läpi hevosen kehon häiriintyy ja estyy, jolloin vinouksia esiintyy.

Jäykkyys ja ylitaipuminen liittyvät vinouteen

Vinous voi olla tilapäistä tai kokoaikaista, joka myös aika-ajoin korostuu. Vinouteen liittyy aina jäykkyys ja jäykkyyden vastakohta ylitaipuminen, eli hevonen vinoutuu. Vinous korostaa aina myös liikerataongelmia: hevosen keho on epäbalanssissa, joten jalatkaan eivät ole omilla paikoillaan.

Esimerkiksi jalkaongelmat, jotka ovat seurausta virheellisen kehon kuormituksesta. Tällöin hevonen kompensoi vinouksiaan, ja kuormittaa jalkojaan epätasaisesti, joka taas aiheuttaa epätasaista ylirasitusta jaloille.

Hevonen saattaa myös kipeyttää ensin jalkansa esimerkiksi rasitusperäisesti, tämän seurauksena pyrkii löytämään helpoimman tavan käyttää kehoaan, jotta kipua olisi mahdollisimman vähäinen ongelma-alueella. Hevonen säästää ongelmajalkaa, ja kerää suojajännitystä itseensä ja vinoutta kehoonsa. Hevonen saattaa suojata ongelmakohdan hyvinkin taitavasti, ja pääsyy voi jopa jäädä huomaamatta. Hevonen näyttää kuitenkin vinoutuneen, ja jollain lailla liikkuvan epänormaalisti.

Tällaisessa tapauksessa hevosen omistaja saattaa haluta minulta hoidon, koska hevonen ei ole tuntunut sellaiselta, miltä sen kuuluisi, eli jotain on pielessä. Hoitaessa poissuljetaan ongelmia. Jostain on hyvä lähteä poissulkemaan, ja tällaisessa hoidossa nähdään hoidon edetessä, millaisia reaktioita ja asioita hoito nostaa esille, ja mitä jää jäljelle.

Jos hevosen jännittyminen ja vinouksien korostuminen on pääsyy, hevonen saa apua hoidoistani, mutta jos on olemassa joku vielä häiritsevämpi ongelma, ja hoitamani ongelmat ovat ainoastaan seurausta siitä, silloin ongelma tulee enemmän esille. Hevonen vapautuu suojajännityksistään hetkeksi, ja liikkuu suoremmin, joten joutuu käyttämään ongelmajalkaansa enemmän, ja ongelma tulee enemmän esille, joten tällaisessa tilanteessa hevonen alkaa oireilemaan enemmän jalkaansa.

Lue myös

Hevosen liikkuvuus

/ryhdin-merkitys