Hevonen on hetkessä eläjä
Ihmisen aivot kykenevät hevosta paremmin hahmottamaan menneisyyden ja tulevaisuuden. Hevonen puolestaan on hetkessä eläjä. Hevosella on ainoastaan tämä hetki, se hetki, jossa he elävät. Hevonen kykenee huonosti hahmottamaan menneisyyden ja tulevaisuuden. Hevonen ei ole huolestunut huomisesta, tai kiinni menneisyydessään. Menneisyydestä tulevat traumat häiritsevät tässä hetkessä, niiden syytä ei yhdistetä menneeseen.
Yksi suurimmista ristiriidoista ihmisen ja hevosen välillä on se, missä hetkessä elämme. Hevonen on hetkessä eläjä ja meille se on huomattavasti vaikeampaa. Elämme menneessä tai tulevassa, odotamme ja suunnittelemme tässä hetkessä, mitä tulevassa toteutamme tai tulevaisuudelta odotamme.
Hevonen elää ainoastaan tässä ja nyt, ja se joutuu tasapainottelemaan kahden eri maailman välillä. Sen maailman, jota me edustamme, ja joka on heidän maailmansa. Ihminen pyrkii tiedostamattaan opettamaan hevosta pois hetkessä elämisestä. Hevonen puolestaan opettaa ihmiselle tässä hetkessä olemista. Toisin sanoen hevonen peilaa myös ihmisestä esille ihmisen omia heikkouksia ja kasvun paikkoja.
Hetkessä eläjän kanssa tulee helposti ongelmia, jos itse ei pääse tähän hetkeen. Hetkessä elämistä ja keskittymistä harjoitellaan työskennellessämme hevosen kanssa. Hevosen ei tarvitse keskittyä sinuun tai tehtävääsi, jos olet jossain muualla - hevonenkin on silloin omissa maailmoissaan. Hetkessä hevonen vaistoaa sinun ajatusmatkasi, pois tästä hetkestä, joka myös herpaannuttaa hevosen keskittymisen.
Arka tai nuori hevonen kaipaa henkistä tukeasi vielä enemmän. Tällöin sinun täytyy keskittyä tekemiseen ja hevoseen, jolloin hevonen ei jää yksin. Vaaratilanteet saattavat yllättää kesken aikamatkaasi, joten pysy läsnä.
Hetkessä eläminen liittyy hevosella sen aivoihin, jotka eivät ole yhtä kehittyneet kuin ihmisellä. Hevonen kykenee ihmistä heikommin vaeltelemaan ajassa menneeseen ja tulevaisuuteen. Sitä ei juurikaan huolestuta onko meillä huomenna heinää vai ei. Vaikka sen ongelmat usein seuraavat menneisyydestä, sen henkiset traumat häiritsevät tätä hetkeä.
"Muistot ja muistikuvat menneestä ovat epätarkkoja, sekä elämänvaiheiden järjestys on hämärää."
Hevonen elää tässä hetkessä, eikä tiedosta yhtä selkeästi menneisyyttään, kuin ihminen. Kuten sanottu, traumat tulevat menneisyydestä, mutta eivät yhtä selkeinä muistoina kuin meillä. Menneisyydestä pelot tulevat hevosen mieleen enemmänkin ärsykkeinä, jotka herättävät menneisyyden trauman. Hevonen ei kykene muistaman menneisyydestään tarkasti koko pelottavaa tapahtumaa tai analysoimaan sitä, jolloin voisi ymmärtää pelon turhaksi. Eli hevonen ei pysty, kuten ihminen, palata menneisyyteen mielikuvissaan, ja käsitellä pelkojaan. Hevonen kokee samankaltaisuutta ja reagoi tiedostamattaan sitä miksi asia, tilanne, haju tai jokin muu muisto tuo pelon pintaan. On vaikea käsitellä vanhoja traumojaan, jos niitä ei kykene tuomaan kokonaisina mieleensä ja jos ei kykene ymmärtämään pelkojen alkuperää. Ja jos ei kykene ymmärtämään pelkojaan turhiksi, ei niistä halua luopua.
Hevonen voi oppia uudella tavalla, ja tottua pelkoa tuoviin reaktioihin, mutta ei kykene ihmisen kaltaisesti ymmärtämään ja käsittelemään pelkojaan. Hevosen muisti on hyvä, ja se ei unohda kokemaansa, mutta ei välttämättä kykene tiedostamaan tarkasti pelkojensa alkuperää. Hevonen
elää tässä hetkessä, eikä kykene muistamaan elämänkokemuksiaan tapahtumajärjestyksessä. Sen mieleen nousee muistoja tapahtumista, ihmisistä, ja eläimistä niitä muistuttavien tilanteiden, hajujen ja muiden yhtenäisten mielikuvien kautta. Hyvä muisti liittyy myös tilanteisiin, joita ne kohtaavat, silloin ne muistavat. Ihmiset eivät unohdu, mutta välttämättä he eivät muista mihinä tietty ihminen liittyy, ihmisestä saattaa tulla hyvä tai huono tunne, mutta välttämättä siihen liittyvä tapahtuma tai paikka ei tule mieleen. Kuitenkaan läheiset ja tärkeät ihmiset eivät unohdu. Paikat ovat tuttuja, kun
he palaavat niihin, vaikka eivät säilyisi yhtä tarkkana muistoissa.
Hevosen menneisyyden muistikuvat ovat epätarkempia, se ei pysty yksinkertaisemmilla aivoillaan tuomaan mieleensä selkeitä tapahtumaketjuja. Yksinkertaisemmat aivot kokevat huolen tässä ja nyt, eivätkä koe huolta huomisesta. Sen aivot eivät murehdi tulevista tapahtumista, ja tilanteet tulevat käsiteltäviksi, vasta kun ne tulevat eteen. Hevonen ei pyörittele päässään toistuvia samoja ajatuksia, tai väsytä itseään vapaa-aikana liikaa ajattelemalla. Hevonen kykenee olla ajattelematta, jollei jokin sillä hetkellä tuo ajatuksia mieleen. Muistot menneestä, joita niihin sopivat mielenyhtymät tuovat heidän mieleensä, eivät sisällä ihmisen muistiin verrattuna yhtä voimakkaita tunteita. Muistikuvat tapahtumista ovat haalistuneempia.
"Elämänmuutoksiin sopeutumiseen riittävästi aikaa ja ihmisen viisautta."
Hevoset surevat, kaipaavat ja ikävöivät voimakkaasti, mutta kykenevät ihmistä nopeammin päästämään tunteesta irti. Koska he elävät voimakkaasti tässä hetkessä, menneisyys ei sido heitä yhtä voimakkaasti kuin ihmistä, tai se ei samankaltaisesti säily mielessä yhtä voimakkaana muistona ja tunteena. Henkiset traumat, tai positiiviset mielen yhtymät menneestä saattavat seurata tiukasti hevosen mukana, mutta varsinaisesti koko menneisyyden mukana raahaaminen ei kuulu hetkessä eläjälle. Tämän lisäksi he kykenevät rentoutumaan, ja olemaan ajattelematta, miettimättä, pohtimatta, ja huolehtimatta, jos vain mikään ei tässä hetkessä tuo asioita mieleen.
Kipu kehossa, saa hevosen keskittymään kivun tunteeseen, tai nälkä saa odottamaan ruokaa. Ympäristön tapahtumat saavat heidät kiinnittämään huomionsa ympäristön tapahtumiin, jotka saattavat myös tuoda muistoja menneistä ajoista. Tässä hetkessä eläminen, ja voimakas kiinnittyminen tähän hetkeen, voi olla hevosen pelastus. Jos hevonen eläisi yhtä tietoisesti menneessä ja tulevassa kuin ihminenkin, sen järki ei kestäisi hevosen elämää. Monimutkaisemmilla aivoillaan hevonen suhtautuisi elämään enemmän ihmisen kaltaisesti. Esimerkiksi, Jos ihmistä raahattaisiin maasta
toiseen, ja perheestä toiseen. Revittäisiin irti ystävistä, ja läheisistä. Riistettäisiin kodista, ja odotettaisiin kolmen viikon aikana sopeutumista kaikkeen uuteen muutokseen, kuten hevoselta. Tulisimme hulluiksi, Surisimme, pelkäisimme, olisimme vihaisia, sopeutumiseemme kuluisi vuosia tai loppu elämämme. Meidän kykymme elää menneessä, tekisi meidät hulluksi, ja taipumuksemme elää tulevaisuudessa, antaisi meille toivoa, ja odottaisimme paluuta menneeseen hyvässä lykyssä loppuelämämme.
Hevonen tarvitsee ihmistä lyhyemmän ajan sopeutua muutokseen, koska on niin läsnä tässä hetkessä. Mutta se todella tarvitsee sen oman yksilöllisen ajan. Usein annamme aikaa liian vähän, ja saamme muutokseen
sopeutumisen pitkittymään, lisäämällä itse hevosen stressiä. Sekä se
riippuu meistä, kuinka hoidamme hevosen elämän muutoksen, kuinka
nopeasti se selviää siitä, ja kuinka vähillä henkisillä traumoilla´´