Kannattaako kipeä hevonen liikuttaa tai hoitaa aukinaiseksi?

Hevosen omistajat kysyvät minulta usein hoidon päätteeksi, että sainko hevosen hyvin aukeamaan. Hyvin usein on käsitys, että hevoselle on hyväksi, jos sen saa mahdollisimman hyvin auki, joko hoitamalla tai liikuttamalla. Mitä tällaisella hevosen aukinaiseksi saamisella tarkoitetaan, ja kenelle tällainen ajatus sopii?

Akuutissa vaiheessa liikutuksella kehon aukaiseminen ei auta – päinvastoin

Hevoset ovat kehonsa ongelmien kanssa kaikki hieman eri tilassa. Kehon tai ongelman tila voi olla hyvin erivaiheessa, jolloin myös siihen soveltuvat kuntoutus tavat poikkeavat paljonkin toisistaan. Akuutissa vaiheessa selän tai kehon aukaiseminen tai vahvistaminen esimerkiksi kiitolaukalla, hyppäämällä tai muuten vain laajoin, voimakkain ja avaavin liikkein hidastaa paranemista.

Akuutissa tai kroonisen vaivan akuutisoituneessa tilassa keho tai ongelma eivät ota vastaan vahvistusyritystä tai kehon aukiratsastamista. Elimistö suojaa ongelma-alueen tai kehon ainoastaan tiukempaan lihasspasmiin tällaisessa tilanteessa. Kirjassani Elinvoimaa ja terveyttä hevosellesi kerron kehon suojareaktiosta. Suojaspasmin laukaisee hevosen kehon tilaan nähden liian laajat tai nopeat liikkeet. Tämä suojareaktio kytkeytyy akuutimmassa kehossa nopeammin, ja elimistö suojaa tehokkaasti ongelmakehoa tai ongelma-aluetta jännittymällä, jottei se vaurioidu lisää.

Akuutissa ongelmassa keho on hyvin kriittisessä tilassa ylilyöntien suhteen. Lepo ja varovainen rento liikkuminen tilanteen mukaan on tällöin sallittua. Ongelmana onkin luultavasti vaikeus tulkita kehon tilaa. Selkeästi akuutissa vaiheessa oleva ongelma on helppo nähdä ja ymmärtää, ettei sitä voida rasittaa paljon ja että se kaipaa lepoa. Tilanne muuttuu kuitenkin vaikeammaksi, kun siirrytään akuutin ja kroonisen vaivan rajamaille. Tällöin voisi kuvailla kehon olevan tilassa, jossa se sietää hyvin maltillista rasitusta, jossa kuunnellaan tarkasti väsymisen ja jaksamisen rajoja sekä pysytellään hevosen mukavuusalueella myös tekemisen suhteen. Rasituksen aikana hevonen saattaa huonontua, jos poistutaan näiltä mukavuusalueilta, jolloin saatetaan saada hevosen keho akuutimpaan tilaan. Toisin sanoen vielä edelleenkään keho ei hyödy kovin paljon aukaisu-ajatuksesta, ennemminkin mukavuusalueella liikkumisesta.

Jäykkä ja kroonisempi keho voi hyötyä eniten avaavasta liikutuksesta

Jäykkä keho sen sijaan voi olla ainoastaan liikkeen tarpeessa. Tällaisella keholla ei aina ole varsinaista tarvetta parantua, ja liikunnalla saavutettu aineenvaihdunnan lisääntyminen kehossa vapauttaa jäykkyydestä johtuvia kiristyksiä ja kipuja. Kroonisemmat kehot hyötyvät parhaiten aukaisuajatuksesta. Kuitenkin kroonisemmissa ja niin sanotuissa terveissäkin kehoissa silloin, kun halutaan kehoon lisää liikkuvuutta ja liikettä, ovat suojareaktiot mahdollisia, ja valmiit kytkeytymään päälle monistakin eri syistä. Olen käynyt tarkemmin kirjassani läpi näitä syitä ja tilanteita, joissa suojareaktiot kytkeytyvät päälle ja huonontavat kivutonta kehoa.

Paraneminen tarvitsee aikaa

Hevosen keho voi siis olla hyvin eri vaiheissa. Joskus voidaan pyrkiä liikunnalla tai hoidoilla palauttamaan hevosen kehoon liikkuvuutta ilman varsinaista paranemisen tarvetta. Usein kuitenkaan pelkkä aukeaminen ei riitä, vaan hevosen ongelman täytyy parantua ja siinä tapauksessa paraneminen ei tapahdu samassa hetkessä vaan ajan kuluessa. Paraneminen on prosessi, joka käynnistyy sillä hetkellä kun terapeutti käsittelee hevosen, ja jatkuu tarvittavan ajan.

Lisää hevosen hyvinvoinnin tukemisesta voit lukea kirjasta Elinvoimaa ja terveyttä hevosellesi.

Tutustu kirjaan.


Lue lisää aiheesta

4 tärkeää hoidon kohdetta

5 vinkkiä kipukäyttäytymiseen

Hevosen liikkuvuus